Palvelualojen ammattiliiton muodostavat itsenäiset yhdistykset eli ammattiosastot – me olemme yksi niistä.
Osasto 188 koostuu Porvoon ja Loviisan sekä lähialueiden palvelualojen työntekijöistä.
Osaston tehtävänä on edustaa jäseniä liitossa, vaikuttaa palvelualojen työntekijöiden työ- ja elinoloihin, tehdä aloitteita sekä tietysti parantaa järjestäytymisastetta – joukossa on voimaa!
Näiltä sivuilta löydät tietoa osastostamme, johtokunnasta, järjestämistämme tapahtumista sekä jäseneduista. Käy kurkkaamassa Toiminta ja tapahtumat -välilehti, josta löydät ajankohtaiset tapahtumat.
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan aktiivisemmin mukaan toimintaan ja vaikuttamaan asioihin, kannattaa tulla mukaan kaikille jäsenille avoimiin sääntömääräisiin kevät- ja syyskokouksiin.
Näissä kokouksissa on mahdollisuus vaikuttaa osaston toimintaan ja esimerkiksi asettua ehdolle johtokuntaan.
Ammattiosasto toimii Porvoon ja Loviisan alueella, ja sopimusaloja ovat esimerkiksi kauppa, marava (matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palvelut) sekä kiinteistö.Näillä aloilla työskenteleviä jäseniä meillä on n. 2 000 henkilöä. Olemme alueemme suurin ammattiosasto.
Osastomme tapahtumista ilmoitamme PAM.fi-lehdessä, ilmaisjakelulehdissä, Facebookissa, Instagramissa sekä Toiminta ja tapahtumat -osiossa, joten seuraathan ilmoitteluamme!
Osastomme jäsenille tarkoitetun suljetun Facebook-ryhmän löydät täältä.